Prof L. Randall Wray
Entinen Missourin yliopiston (UMIC) talousprofessori (1999-2016) ja nykyisin yhdysvaltalaisessa Levy-instituutissa professorina toimiva Randall "Randy" Wray aloitti MMT:hen johtaneiden teorioiden koostamisen jo 90-luvulla. Hän julkaisi artikkeleita omassa blogissaan sekä kävi niistä blogi-keskustelua muiden talousakateemikkojen, kuten Bill Mitchellin, Warren Moslerin sekä Stephanie Keltonin sekä omien opiskelijoidensa kanssa. Prof. Wray on aiemmin työskennellyt Hyman Minskyn ja Wynne Godleyn alaisuudessa.
Lähes 20-vuoden pitkällisen työstämisen jälkeen prof. Wray julkaisi vihdoikin ensimmäisen MMT-kirjansa vuonna 2012: " Modern Money Theory: A Primer on Macroeconomics for Sovereign Monetary Systems", (josta uusin painos on ilmestynyt vuonna 2015). Kirjan alkuperäinen käsikirjoitus "MMT Primer" löytyy täältä.
Warren Mosler
Warren Mosler kuului alkuperäiseen MMT:tä työstäneeseen työryhmään.
Warren on ekonomisti, sijoitusrahaston hoitaja sekä myös urheiluautosuunnittelija (Mosler MT900).
Julkaissut kaksi MMT-aiheista kirjaa:
Moslerin MMT-sivusto, jossa runsaasti materiaalia.
Prof. Bill Mitchell
William "Bill" Mitchell on austraalialaisen Newcastlen yliopiston talousprofessori ja kuluu alkuperäiseen MMT-työryhmään. Lisäksi Mitchell toimii myös dosenttina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Akateemisen uran lisäksi hän on luonut uraa muusikkona ja soittaa reggae-musiikkia bändisssä "Pressure Drop".
Bill on myös entinen kilpapyöräilijä ja tunnetun "Cycling News"-pyöräilysivuston perustaja.
Bill on julkaissut seuraavat kirjat:
- "Modern Monetary Theory and Practice: an Introductory Text" (yhdessä R.Wray:n kanssa)
- "Reclaiming the State: A Progressive Vision of Sovereignty for a Post-Neoliberal World"
- "Eurozone Dystopia: Groupthink and Denial on a Grand Scale"
Lisäksi hän aktiivisesti ylläpitää suosittua "Bill's blog" MMT-blogia.
Prof. Stephanie Kelton
Professori Kelton on entinen Randy Wray:n kolleega Missourin yliopistossa. Nykyisin hän toimii professorina Stony Brook:in yliopistossa.
Hän on toiminut USA:n senaatin budjettikomiteassa pääekonomistina demokraattien edustajana (2015).
Vuoden 2016 presidentinvaaleissa hän toimi Bernie Sandersin talouspoliittisena avustajana.
Hänen ensimmäinen MMT-aiheinen kirjansa on: "The Deficit Myth: Modern Monetary Theory and the Birth of People's Economy" (2020)
Prof. Keltonin aktiivisesti ylläpitämä blogi.